Blogi

Apks.fi:n Blogi on enemmän kuin vain kuvauksia viime aikojen tekemisistä. Se on vähän sisällöllisiä rajoituksia sisältävä palsta erilaisten tekstien satunnaiseen julkaisuun. Tekstien aiheet liittyvät pääasiassa tieliikenteeseen. Blogissa on ajottain myös Autoilun asialla -kirjoituksia, jotka tarjoavat hyödyllistä tietoa esimerkiksi liikennesäännöistä tai tekniikasta, sekä Tarkasteluja, joissa kirjoittaja arvioi erilaisia autoilun kannalta hyödyllisiä tavaroita tai palveluita.

Kirjoittaja

Aki Pouta on liikkunut tien päällä vuodesta 2007. Hän on kiinnostunut liikenteen jokapäiväisistä ilmiöistä, ajoneuvojen tekniikasta ja liikenteen suunnittelusta. Hän työskentelee vakituisesti kuljetusalalla, ja tietämystä kiinnostuksen kohteista kertyykin arjessa tutkailemalla ja kokeilemalla – samoin kuin erilaisista tietolähteistä hankkimalla. Vapaa-ajallakin Aki Pouta viihtyy tieliikenteessä niin autolla kuin jalan. Arvomaailmaan kuuluu vastuullinen ajaminen, mikä tarkoittaa muun muassa liikennesääntöjen kunnioittamista.

Valintoja kulttuurin keskellä

Julkaistu 15. heinäkuuta 2012.

Poliisilla jos kenellä on hyvä käsitys tämän päivän käyttäytymisestä liikenteessä. Liikkuvan poliisin viestintäpäällikkö toteaa erään lehden jutussa, että hyvin törkeät nopeusrajoituksen ylitykset ovat lisääntyneet kymmenen viime vuoden aikana. Ylinopeuksia siis on ollut aina, mutta luultavasti osittain autojen ja moottoripyörien tehojen kasvamisen seurauksena ovat rajut ylitykset yleistyneet.

Samoin tutkimukset tuovat ilmi sellaista, että punaisia valoja päin ajetaan yhtä herkemmin ja sääntöä suojatielle astuvasta jalankulkijasta ei paljon kunnioiteta. STOP-merkille ei viitsitä seisahtua, eikä kyllä oikein suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon rinnallekaan. Pysäköinninvalvojat joutuvat jättämään yhä useamman auton tuulilasille kalliin muistutuksen. Nuorison mopot kulkevat parhaimmillaan 80 km/t ja peräkärryjä vetävät autot 120 km/t.

Ja millaisia hyviä uutisia kuullaan vastapainoksi? Turvavyön käyttö on vähän lisääntynyt. Vähän useampi saattaa laittaa pyöräilykypärän päähän, vaikka ei niin olisi edes pakko tehdä.

Synkkä tulevaisuus?

Kehityssuunnista voi vetää vaikka sellaisen johtopäätöksen, että ajoneuvojen kuljettajat eivät piittaa muiden turvallisuudesta tai viihtyvyydestä. Minulla ei ole aikaa väistää jalankulkijaa. Minun on nyt saatava auto johonkin parkkiin. Asiantuntijat ja viranomaiset toteavat jatkuvasti, että välinpitämättömyys ja itsekeskeisyys ovat lisääntyneet liikenteessä. Sen voi myös nähdä jokainen liikenteessä kulkija itsekin, ja ehkä peräti havaita samaa asennetta omassakin toiminnassa.

Huolenaiheethan eivät tosimaailmassa ole koskaan mustavalkoisia. Liikenteessä tapahtuu päivittäin asioita, joita voisi luonnehtia peräti hyviksi – semmoisia tekoja, joista saa hymyn huulille. On vaikea pureksimatta niellä sellaista ajattelutapaa, että me muuttuisimme pahemmiksi ihmisiksi päivä päivältä ja se myös näkyisi liikenteessä. Sen sijaan lukemattomat tien päällä vastaan tulleet tapaukset vain kertovat, että asiat ovat monimutkaisia ja niillä saattaa olla yhteisiä inhimillisiä taustatekijöitä.

Autoilijan tyypit

Yleisesti ajateltuna erilaisia kuljettajia on yhtä paljon kuin on ihmisiä. Tällainen ajatustapa ei kuitenkaan tyydytä, koska liikenteessä on paljon samankaltaisia kokonaisuuksia ja koska räikeät yksittäistapauksetkin kuitenkin ovat jotain tyyppiä. Esimerkiksi ajatellaan jotain keskustan pääväylää, jossa rajoitus on 40 km/t ja molempiin suuntiin on kaksi kaistaa. Yhteen suuntaan menevistä kaistoista oikeanpuoleista kaistaa menee autoja noin nopeudella 45 km/t, ja toista pitkin paahtaa vähän väliä sitä kovempaa meneviä ajoneuvoja. Miksi he menevät kovempaa? Yhdellä syy on kiire töihin, toisen mielestä aina sopii mennä 10 km/t ylinopeutta, kolmas kertoo ärsyyntyneestä matelevasta papparaisesta. Oli syy mikä hyvänsä, iso määrä ajoneuvoja menee nopeutta 45 km/t ja iso määrä kovempaa. Jos joku vielä mennä paahtaisi toista kaistaa satasen vauhtia, kuuluisi hän luokkaan rajua ylinopeutta kulkeva.

Pohdinnan jatkamiseksi voisi luoda kaksi autoilijan, tai miksei jonkin muun kulkuneuvon käyttäjän, tyyppiä: velvollisuusautoilija sekä elämysautoilija. Elämysautoilija on vaikkapa lauantaipäivänä hyvin nukutun yön ja maittavan aamupalan jälkeen etelän reissulle ajamaan lähtenyt kuljettaja. Hänellä ei ole kiire määränpäähän, ja reitti on todella tuttu ja keli erinomainen. Matka sujuu lennokasta 105 kilometrin tuntivauhtia ajamalla; mitä nyt vauhtia pitää höllätä 80:n alueilla. Ennen pitkää eteen kuitenkin tulee auto, joka ajaa 100:n alueella jatkuvasti 95–101 km/t. Edessä on rutikuivaa ja korkeintaan loivasti kaartavaa valtatietä. Elämysautoilija kiivastuu ja menee hidasteesta ohi seuraavalla mahdollisella osuudella.

Elämysautoilija on siis liikkeellä ilman painostavia tekijöitä, ja hän ajaa varsin asiallisesti. Näkemys elämysautoilijasta on tullut itsellä mieleen Nelostietä Jyväskylästä Lahteen ajaessani. He ovat niitä autoilijoita, jotka menevät ohi seuraavassa asianmukaisessa ohituspaikassa mutta joiden ei ole päästävä menemään kilpa-ajovauhtia maaliin asti. Pitkään näin nämä tapaukset välinpitämättöminä kiirehtijöinä, jotka "eivät tajua, että voittavat korkeintaan joitakin minuutteja". Se oli kuitenkin varsin kapea-alainen katsontatapa ainakin, jos ei halunnut yksioikoisesti vaipua synkkyyteen liikenteen tilasta.

Ihminen voi olla välillä elämysautoilija, välillä velvollisuusautoilija. Minäkin tunnustan olleeni jälkimmäinen lähes aina, kun lähdin työmaalta kohtaamaan Rajakadun. Kotiin oli taas päästävä, ja siinä vaiheessa päivää mielellään mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti. Päreet paloivat lähes aina jonkun körötellessä 30 kilsaa tunnissa 40:n alueella. Samoin pudistin päätä nähdessäni punaisen vaihtuvan sittenkin liian aikaisin. Pariin otteeseen nöyrryin vieläpä ohita ja kiilaa -menetelmään nimenomaan Puistokadulle kääntyvällä Lohikoskentien kaistalla: ensin kaistan vaihto, sitten Taulumäentien punaisiin pysähtyneen jonon ohi ja sen jälkeen kalastamaan paikkaa takaisin oikealle kaistalle. Yhden kerran mokasin, ja häpeästä punaisena lähdin odottamattomalle kiertoreitille Puistokadun suuntaan.

Velvollisuusautoilijana on siis jopa henkisesti raskauttavaa olla. Kun autoilu on velvollisuus, kun se on pakollinen siirtymä tai vastenmielinen käynti, on olotilakin ehkä kiihtynyt, sressaantunut, paineenalainen, väsynyt. Siinä tilassa saattaa lähteä herkästi älyttömyyksiin. Kun sitten on lähtenyt enemmistöstä poiketen urheilemaan ja erottuu ajoneuvojen massasta, on myös ankarien paineiden alla. Sama linja on melkein pakko pitää, sillä palaaminen normaaliin tilaan olisi rohkeuden tai taitojen loppumista. Tässä vaiheessa on riskin ainekset jo kasassa.

Arvomaailma ratkaisee

Oli sitten elämysautoilija tai velvollisuusautoilija, on liikenteessä melkein aina sosiaalisten paineiden alla. Sosiaaliset paineethan johtuvat yksinkertaisesti siitä, että lukuun ottamatta hiljaisia aikoja on tien päällä lukemattomia silmäpareja. Lähes jokainen kääntää katseensa jo vaistonvaraisesti kaikkeen poikkevaan, ja monesti esimerkiksi punaisissa valoissa odottaessa saattaa seurata muuta menoa ulkona. Toisin sanoen sinäkin voit hetkenä minä hyvänsä olla jonkun seurattavana, joten ajathan varmasti vakuuttavan näköisesti?

Moni on tuntunut suorastaan hyödyntävän tilaisuuden esiintyä yleisön edessä: milloin poltellaan kumia, milloin pitää esitellä poppista avoimen ikkunan kautta, milloin pitää kaarrella kärryn kanssa kuin mikäkin rekkamies. Itsekin myönnän välillä nauttivani siitä, että ajaminen voi olla helppoa ja huoletonta myös monen seuratessa sitä. Yhtäältä liikenteessä toimimisen sosiaalinen puoli on oleellinen ja myönteinen osa ajamista – toisaalta yleisön suuresta määrästä voi koitua harmia.

Yksi liikenteen sosiaaliseen puoleen liittyvä ajoneuvon ominaisuus on sen tehokkuus. Erityisen hyvän esimerkin saa moottoripyöristä. Kuinka kiusallisena motoristi kokee sen, että henkilöautot ohittavat hänet? Jos se on hänestä esimerkiksi hieman noloa – jättäisihän pyörä parhaimmillaan silmänräpäyksessä pakut ja farkut taakseen –, vaikuttaako se hänen ajonopeuden valintaansa? Toisaalta kuuluuko urheiluauton omistajan olla aina jonon ykkösenä? Entä onko osa Mersun tai Bemarin omistamista se, että auton vaivaton voimakkuus pitää tuoda esiin muille kuljettajille?

Se, kehtaako tulla ohitetuksi moottoripyörällä ajettaessa tai antaako Toyotan ja Ladan mennä omasta 5-sarjan BMW:stä ohi, ovat valintakysymyksiä. Samoin omasta valinnasta on kiinni se, haluaako renkaiden ulvonnan tai popituksen kuuluvan koko kaupungissa. Valintoja ohjaa taas kuljettajan arvomaailma eli se, mitä hän katsoo sopivaksi tehdä ja mitä ei. Olen vankasti sitä mieltä, että ihmiset haluavat esitellä arvomaailmojaan liikenteessä sekä erityisesti tuoda esiin jonkin täysin oman ratkaisun toimia tietyissä tilanteissa. Toisin sanoen tunnollisesti joka STOP-merkkiä noudattava kuljettaja haluaa esitellä ratkaisuaan yhtä paljon kuin tarkoituksellisesti yöaikaan punaisia valoja noudattamaton kuljettaja.

Arvomaailman alkuperä

Jokaisella on yksilöllinen arvomaailma, ja arvomaailma muokkautuu jatkuvasti – ainakin jos liikkuu alati tien päällä. Arvomaailman rakenteluhan alkaa jo äidin ja isän kyydissä istuessa, ja vanhempien antamalla kasvatuksella ja esimerkillä voi olla hyvinkin pysyvä ja kauaskantoinen vaikutus. Autokoulussa sitten pyritään toivon mukaan antamaan pohja sen "oikeaoppisen" arvomaailman rakentamiseen, mutta ei työn tulokset ainakaan älyttömän lohdullisilta näytä. Voimakkain arvomaailman muokkaus tapahtuukin liikenteessä, jossa ollaan sosiaalisten paineiden alla.

Uuden kuljettajan kannalta Suomen liikennekulttuuri on aikamoinen linko, joka ryöpyttää jokaista kuljettajaa oikein olan takaa. Jos ei asiaa ole jo ennen ajokortin saamista huomannut, oppii jokainen äkkiä siihen, että liikennelaki on antanut toiminnalle vain raamit mutta se ei missään nimessä ohjaa sitä. Mutta kun alkujärkytyksestä on päässyt ylitse, oppivat kaikki nopeasti omaan ajotapaan eli oman arvomaailman noudattamiseen. Lisäksi monet saattavat tulla siihen tulokseen, että maassa ajetaankin yllättävän asiallisesti – tai liiankin asiallisesti.

Jokaisen oma valinta

Arkipäiväinen ja jatkuvasti mietityttävä arvomaailmaan liittyvä ilmiö on nopeusrajoitusten noudattaminen. Nopeusrajoituksia käsittelinkin jo tässä neliosaisessa blogisarjassa. Moniulotteisesta ja erittäin kiinnostavasta aiheesta jäi kuitenkin paljon sanomatta. Kuljettajien suhtautumisessa rajoituksiin ei ole vain kyse siitä, että joku toinen on valmis rikkomaan käytännössä lakia ja toinen ei. Vai olisiko edellinen lause pitänyt muotoilla, että joku toinen haluaa rikkoa lakia, toinen ei. Tai että toisen mielestä lakia voi rikkoa, toisen ei. Jo asian ilmaiseminen yleispätevästi tuottaa päänvaivaa. Kuvion haasteellisuudesta huolimatta olen pitkään yrittänyt löytää jotain yhteistä nimittäjää suhtautuminen nopeusrajoituksiin -ilmiössä.

Palataan taas ajomatkaan pitkin Nelostietä kohti Lahtea. Autoilu-uran alkuvaiheessa halusin edustaa tunnollista autoilijaa, ja ajoin aika pitkälti nopeusmittarin viisari tarkasti rajoituksen määräämässä nopeudessa. Lähes kaikki halusivat päästä minusta ohi, ja luonnollisesti näkemykseksi muodostui se, että nopeusrajoituksia ei halua kukaan noudattaa. Tällainen yksipuolinen näkemys sai tukea paljon lukuun ottamatta esimerkiksi niitä tapauksia, jotka ajoivat useita kymmeniä kilometrejä perässä ja menivät jollakin ohituskaistalla sitten ohi. Sen lisäksi he jäivät eteen ajamaan vain sen verran kovempaa nopeutta, että näköpiiristä häviäminen vei suhteellisen kauan aikaa. Kukaan ei välitä rajoituksista -näkemyksen avulla oli myös vaikeaa selittää sitä, että ohituksessa nopeus saattoi olla hirvittävä ja auto jokin Porsce Cayennen tyylinen mutta silti matka oman auton edellä jatkui hillityllä vauhdilla.

Monien teorioiden ja ne kumoavien tilanteiden jälkeen olen alkanut päätyä näkemykseen omasta nopeudesta. Jokainen totta kai valitsee sen, mitä nopeutta milloinkin ajaa, mutta teoria omasta nopeudesta selittää myös valinnan perusteita. Oikeastaan se korostaa sitä, että oman ajoneuvon nopeus on nimenomaan oma valinta eikä ulkoapäin ohjattu velvollisuus. Oma nopeus vai vaihdella liikennetilanteen, mielialojen, sosiaalisten paineiden tai vaikka ajankohdan mukaan. Oma nopeus ei välttämättä ole 5 km/t alle rajoitusten, se ei välttämättä ole 7 km/t yli. Se on kulloinkin itse valittu nopeus, jota joku muut autoilija ei rajoita. Esteeksi ilmaantuvan auton tarkasti rajoitusten mukainen nopeus tuskin on paljon omaa nopeutta alhaisempi, mutta se on joka tapauksessa häiritsevän alhainen.

Ajatusta omasta nopeudesta voi soveltaa myös muuhun enemmän tai vähemmän lainvastaiseen toimintaan liikenteessä. Jollakulla oma valo-opastimen noudattaminen voi tarkoittaa sitä, että hän pysähtyy laskelmoidusti valoihin: Tästä menen vanhoilla vihreillä, koska nämä ovat kaupungin viimeiset valot. Tässä en mene, koska noista seuraavista en kuitenkaan kerkeäisi. Yhdellä voi taas oma suojatiesäännön noudattaminen olla sellainen, että hän päästää jokaisen suojatielle astuvan jalankulkijan – osittain tahallaan ärsyttääkseen perässä hiillostavia kiirehtijöitä.

Oma nopeus ja arvomaailma

Ratkaisut liikenteen tilanteissa ovat siis valintoja, ja valinnat tulevat arvomaailman pohjalta. Oma nopeus, tai muu omavalintainen toiminta, ei kuitenkaan aina ole valinta samassa merkityksessä eikä se koko ajan perustu arvomaailmaan. Oma nopeus ensinnäkin on käytössä normaaleissa olosuhteissa. Jos vaikkapa tie on kavennettu työmaan vuoksi, jokainen menee alueen läpi tietysti mahdollisesti turvalliseksi katsomallaan vauhdilla. Nimenomaan valinta, jota kuljettaja siis haluaa esitellä, olisi esimerkiksi porhaltaa kapean alueen läpi 50 km/t lasissa. "Kyllä minä osasin jo sadan metrin päästä katsoa, että tuosta voi mennä kovaakin", on peruste. Sitten kun työmaa-alue on ohi, jatkuu matka omaa nopeutta käyttämällä. Tällaisen kuljettajan tapauksessa oma nopeus voisi olla 15 kilometriä ylinopeutta, mikä tarkoittaisi myös rajuja ohituksia.

Oma nopeus ei aina pohjaudu arvomaailmaan siksi, että se voi perustua muihin asioihin. Lahdenväylällä saattaa muuten tunnollisesti ajavalla elämysautoilijalla iskea halu tuntea auton voimat, ja hän kiihdyttää ajokkinsa hillittömään vauhtiin. Silloin oman nopeuden takana olisi hyvänolon tunteen saaminen. Toinen kaveri saattaa töissä mennä aina kutakuinkin liikennesääntöjen mukaan, koska firman logo paistaa isosti auton kyljissä. Kolmas saattaa normaalista poiketen pysähtyäkin suojatien eteen antamaan tietä, koska ylitysvuoroa odottaa joukko pieniä lapsia. Ja tietysti on aina olemassa riski jäädä kiinni laittomista teoista!

Todellisuus lakia ihmeellisempää

Tietenkään ajatuksissa omista valinnoista ja arvomaailmoista ei pitäisi sivuuttaa sitä, että meillä on laki ja lait on tarkoitettu noudatettaviksi. Todellisuuden liikenne poikkeaa jossain määrin laissa määritellystä ihanneliikenteestä. Todellisuuden liikenteessä on omat pelisäännöt, jotka varmasti pohjautuvat lakiin mutta ovat ajan saatossa ja ryhmäpaineiden alaisuudessa muovautuneet aina kunkinlaiseksi. Esimerkiksi yleinen liikenteen rytmi on 5–10 km/t yli rajoituksen määräyksen. Hitaammin ajavat herättävät helposti ärtymystä, ja kaahailijat taas ovat räikeitä poikkeustapauksia ja myös ehkä ärtytymyksen aikaansaajia. Toinen esimerkki todellisista pelisäännöistä on se, että kääntyjä ryhmittyy vaikka keskiviivan päälle ja muu liikenne kiertää pientareen kautta ohi. Välillä liikenne on pysynyt niin jääräpäisesti omissa tottumuksissaan, että sen tapoja ohjaamaan pyrkineet tahot ovat antaneet periksi. Esimerkiksi leveäkaistatiet eivät eläneet Suomessa kauan, koska suomalaista autoilijaa ei saatu kulkemaan aivan ajoradan oikeassa reunassa.

Suomalaista liikennettä voisi luonnehtia pääosin käytännölliseksi. Joiltain osin se saisi olla toki käytännöllisempää – ja joiltain osin on menty pahasti yli. Kuitenkin ammattitaitoisuutta voisi olla se, että osaa kussakin tilanteessa toimia turvallisimmin mutta silti käytänöllisimmin. Toisaalta käytännöllisyys voisi olla turvallisuutta, taloudellisuutta ja sujuvuutta – siis kaikkien huomioimista – yhtäaikaa.

Lakien sisältö on pyritty tekemään niin, että määräyksiä noudattamalla liikenne olisi mahdollisimman turvallista. Lain vaatima toiminta ei kuitenkaan aina ole käytännöllisintä, eikä se aina kiistämättä ole myöskään turvallisinta. Juuri vaikkapa liikenteen rytmiin kuuluva pieni ylinopeus on sinänsä käytännöllisempää kuin lain vaatimus täysin tarkasta rajoituksen määräämästä nopeudesta, että auton vauhdin pitäminen tasan jossakin lukemassa on mahdotonta. Monissa kiihkeiksi yltyneissä keskusteluissa koska laki sanoo niin -kannalla olevat joutuvat usein heikolle, koska monissa asioissa laki ei voi perustella jotakin vaatimusta vakuuttavasti: Miksi pitäisi stop-merkille pysähtyä hehtaarien peltoaukea keskellä? Miksi pitäisi ajaa suoralla tiellä kesähelteillä kahdeksaakymppiä?

Täytyy kuitenkin muistaa, että jos ei olisi lakia, tuskin olisi pohjaa liikennejärjestelmän toimivuudelle. Jos oikealta tulevaa ei kuuluisi väistää, miten ajaisimme aina milloinkin tasa-arvoisessa risteyksessä? Jos pysäköintiä risteysalueelle ei kiellettäisi, miten liikenne pääsisi kulkemaan risteyksestä? Toisaalta tajuaisivatko tienkäyttäjät tällaisia asioita itsestäänkin ilman, että niitä tarvitsisi laissa erikseen kieltää? Ja mistä laki sitten on peräisin – onko se tullut ennen yhteistä liikkumista vai vasta sen jälkeen?

Hyvinhän meillä menee

Itsekeskeisyys ja välinpitämättömyys ovat selkeästi osa liikennettä, mutta en tiedä, onko se ollut näin aina. Ennen ei joka tapauksessa kaikki ole ollut paremmin. Nykyisin ainakin tekniikka on valovuosien päässä vanhoista virityksistä. No,kieltämättä ihminen se aina vain hairahtelee. Viime aikoina uutisiin nousseet vakavat rattijuopumukset sekä kaahailut kävelyteillä ovat esimerkkejä ihmisen vioista. Näiden taustalla on arvomaailma ja niissä voi olla kyse jopa arvomaailman esittelystä, mutta ne eivät todellakaan ole harmittomia. Tässä esittämäni teoria arvomaailmasta, valinnoista ja omasta nopeudesta ei olekaan yritys oikeuttaa typeriä tekoja, niitä räikeitä poikkeustapauksia.

Loppujen lopuksi meillä Suomessa onkin ehkä varsin erinomainen tilanne. Ulkomaalaisten kanssa keskustellessani olen kuullut usein, kuinka heidän kotimaassaan liikennekulttuuri on jotain aivan toista. Tietäväthän kaikki totta kai Pietarin keskustan pelisäännöt tai intialaisen ajoneuvomassan oikut. Ne mielessä voi kotikaupungissa tehdä mielenkiintoisia havaintoja vaikkapa hiljaisena yöaikana: Yllättävän moni pysähtyy punaisiin valoihin autiossa kaupungissa. Autojen vauhdit pysyvät yllättävän hillittyinä tyhjillä pääväylillä. Yksinkään ollessaan ihminen ei välttämättä halua viitata kintaalla sille, että jotkin teot vain ovat lainvastaisia tai paheksuttavia.

Suomalaiset ovat ainakin liikenteessä aikamoisen tunnollista kansaa, ja auktoriteettien pelko piilee jokaisessa autoilijassa. Se on varmasti taustalla kansainvälistä vertailua kestävässä liikennekulttuurissa. Toiminta ei silti ole prikulleen lakikirjan mukaista. Lain määräyksien päälle on kuitenkin rakentunut liikenteen omat pelisäännöt, jotka muovautuvat koko ajan maailman muuttuessa ympärillä. Kun oppii liikenteen tapoihin ja hyväksyy ne, voi jokainen loppujen lopuksi nauttia tien päällä kulkemisesta.

Kommentointi

Kommentit tarjoaa Disqus

Seuraava kirjoitus | Kaikki kirjoitukset | Edellinen kirjoitus

Avainsanat

nopeusrajoitus, käytös, liikennesäännöt

Satunnaisia kirjoituksia

Tasokas tikunlumoaja

Julkaistu 13. lokakuuta 2011. | Kommentit

Pari viikkoa sitten tapahtui merkittävä muutos sivustolla, olkoon se Suuri sosiaalinen päivitys, ja ajanmukaisemman APKS:n kanssa on mennyt hyvin. Vielä vain pitää totutella lisäämään kirjamerkit ja kommentointi sekä RSS-syöte aina sivustoa päivittäessä, sillä ennen oli vähemmän tekemistä uuden sisällön julkistamisen yhteydessä. Mutta ei meinaa muuttelun tahti hiljetä, sillä keksin...

Uusi ilme, uudet kujeet

Julkaistu 5. tammikuuta 2012. |

Vuoden vaihtuessa apks.fi sai uuden ilmeen ja myös sisältö muuttui. Ennen kaikkea uudistuksen syynä oli rakenteen heikkoudet, mutta niitä muuttaessa oli hyvä samalla uudistaa myös ilmettä. Uusi sivusto on entistä ammattitaitoisemmin rakennettu, mutta toteutus on yhä hyvin lähellä vanhanaikaista tapaa. Työn määrä on kuitenkin vähentynyt eräiden...

Töissä tosissaan

Julkaistu 23. kesäkuuta 2011. | Kommentit

Ei tarvitse kauan lueskella Aki Poudan kotisivujen tarjontaa, kun voi iskeä tunne, että Keski-Suomen pääkaupunkia Jyväskylää kovasti saitilla mollataan. Olen kirjoittanut vain enemmän ja enemmän yleisesti liikenteeseen liittyvistä asioista, ja niitä naputellessani en ole voinut vastustaa kiusausta. Nimittäin on ollut ylitsevuotavan herkullista sopivan kiellisen oivalluksen iskiessä sujauttaa...