Siirry lukemaan lis��

Ylläpitäjän twiitit

Muuta luettavaa

Näin toimii momentinmuunnin

momu-artikkelikuva syyskuu 14

Momentinmuunnin on automaattivaihteistoon kuuluva osa, ja se on kytkimen paikalla moottorin ja vaihteiston välillä. Momuja ei käytetä manuaalisissa vaihteistoissa, mutta automaattisessa voisi olla esimerkiksi kaksoiskytkin, tai vaihteisto voisi olla constantly variable. Nykyaikainen momentinmuunnin koostuu viidestä osasta. Etukansi on pultattu moottorin vauhtipyörään ja pyörii sen mukana. Etukannessa on kiinni takakansi, ja takakannessa on siivekkeet. Takakansikin pyörii … Jatka lukemista ”Näin toimii momentinmuunnin”

Paukkupakkanen koettaa auton ja minut

pakkashaaste-artikkelikuva sisälämpömittari tammikuu 24

Pakkasta on 25 astetta. On kuivaa ja kirkasta sateisen loppuvuoden jälkeen. Ennen kaikkea on hyytävän kylmää, ja kaupunkiasunnossani puhkun vimmaa: haaste on heitetty. Lähden metsämaalle ottamaan selvää, vieläkö minussa on samanlaista sitkeyttä kuin viisitoista vuotta sitten. Kun edes naamaa kiristävä, sormet tunnottomiksi ruttaava pakkanen ei pitänyt poissa ulkoilman leikeistä. Loppiaisena vuonna 2016 ei vain olisi … Jatka lukemista ”Paukkupakkanen koettaa auton ja minut”

L200 Instyle: viisi nahkaistuinta ja muita herkkuja suhteellisen halvalla

l200instyle-artikkelikuva etuvalo läheltä tammikuu 19

Varustelluin Mitsubishin L200-malli oli tänään koeajettavissa Jyväskylässä, sillä Mitsubishin nelivetoisten autojen kiertue pysähtyi Logistisessa Pisteessä. Poikkesin Delta Autolle lyhyelle mutta napakalle koeajolle. Kyseessä oli Magnum-malli, jossa oli Instyle-varustelu ja remmihytti. Se siis erosi huomattavasti syksyllä testaamastani perushytillisestä L200 Magnumista. Loppuviimeinhän olin hieman pettynyt syksyllä ajamaani uuteen L200:een. Tämän päivän mallin varustelu sen sijaan jätti oikein … Jatka lukemista ”L200 Instyle: viisi nahkaistuinta ja muita herkkuja suhteellisen halvalla”

Wildtrakin hämmentävä kulutus juontuu momusta

wisentin-kulutus-artikkelikuva syyskuu 21

KoeWETO Wildtrakista ei tullut tänään. Aika on ollut tiukassa. Tämänkin viikon olen muka ollut vapaalla. Pah. Ennemmin olen vain ollut pois töistä. Wisentti toki jatkuvasti houkuttelee ajamaan, joten omien projektien pariin olen lähtenyt varsin mielelläni. Wildtrakin vaihteistosta ja ennen kaikkea momentinmuuntimesta olen kuitenkin päättänyt jo nyt kertoa. Olen kieltämättä viime aikoina käsitellyt momua usein, mutta … Jatka lukemista ”Wildtrakin hämmentävä kulutus juontuu momusta”

Kolme sattumusta Ford Ranger -miehen elämästä

rangermokat upoksissa pellolla toukokuu 18

4WETOA-sivusto on kohta puolivuotias. On ollut hauskaa kirjoitella pick-upin omistamisesta varsinkin, kun monen tekstin takana ovat vaikuttaneet aidot kokemukset. Nekään eivät ole aina niin onnistuneita vaan suoranaisia sattumuksia. 1. Avaimet Yleensä sattumukset johtuvat inhimillisistä hairahduksista. Sitä on liian väsynyt, kiireinen, huolimaton tai muuten vain vähän jumissa. Eikä sitä aina myöskään tule ajatelleeksi kaikkea. Niin kuin … Jatka lukemista ”Kolme sattumusta Ford Ranger -miehen elämästä”

Rekkakuvat.fi:ssä

Artikkelit

Tähdellä merkityt artikkelit sijaitsevat 4WETOA-sivustolla, joka on tavaran kuljettamiseen ja pick-upeihin keskittyvä sivusto. Moni Apks.fi:ssä olleista artikkeleista on siirtynyt sinne ja muuttunut samalla paremmaksi.

Säännöt ja määräykset

Lava-autoilijan ajo-oikeudet *

Saako pick-upeja ajaa B-kortilla? Milloin tarvitsee C1-kortin? Minkä kortin vaatii peräkärry?

Ajoneuvojen luokat

Miten esimerkiksi kaivurit ja pyöräkoneet luokitellaan? Mikä ajoneuvo kuuluu N1G-luokkaan? Ajoneuvojen lakisääteiset luokitukset.

Ajoneuvon mitat ja massat *

Kuinka leveä saa olla auto, mopo tai traktori? Kuinka painavaksi saa kuormata? Suurimmat sallitut mitat ja massat.

Pakettiauton kuljettajan ammattipätevyys

Tarvitseeko pakettiauton kuljettaja ammattipätevyyden?

Kevyen liikenteen säännöt *

Milloin autoilija väistää pyörää? Mikä on pyörätien jatke ja miten se eroaa suojatiestä? Kaikkia hyödyttävää asiaa kevyestä liikenteestä.

Koskee myös pakettiautoja

Eikö kuorma-auton sisältävä merkki koske vain kuorma-autoja? Mitä merkki rajoittaa? Pientä nippelitietoa eräästä liikennemerkistä.

Määräykset ajo- ja lepoajoista

Miten paljon saan ajaa ja milloin pitää levätä? Mitä ajoneuvoja asetus koskee? Ajo- ja lepoajat käydään läpi helppotajuisesti.

Mittoja ja massaa rajoittavat [...] *

Millä liikennemerkeillä rajoitetaan ajoneuvon massaa? Miten merkit ovat voimassa? Tietoa massaa rajoittavista merkeistä.

Nopeusrajoituksen määräytyminen I

Mihin asti nopeusrajoitusmerkki on voimassa? Mikä on taajaman nopeusrajoitus? Nopeusrajoitustekstin ensimmäinen osa.

Nopeusrajoituksen määräytyminen II

Mikä on pakettiauton nopeusrajoitus? Saako jäätiellä ajaa satasta, entä maastossa? Nopeusrajoitustekstin toinen osa.

Päätöntä painonnostoa [...]

Tuleeko liikenteeseen 76-tonnisia jättirekkoja? Voivatko tiet ja sillat kestää moisia painoja? Katsaus suunnitelmiin massojen nostosta.

Pakollinen pysäyttäminen

Pitääkö jonossa jokaisen pysähtyä? Mihin kohtaan ja miten pitää pysähtyä? Perusteellinen kirjoitus STOP-merkistä.

Ajaminen ja kuljettaminen

Tekniikka

Akselit *

Mitä eroa on akselilla ja akselistolla? Mikä on vetoakseli? Voimansiirron akselit sekä akselistot.

Akku ja sähkön perusteet

Mitä tarkoittaa jännite ja Ohmin laki? Miten akkua tulee käsitellä? Akun toiminta ja käsittely sekä tietoa sähköstä.

Etuveto, takaveto [...] Ackermann *

Miten vetotavat eroavat toisistaan? Mikä on Ackermann-ohjaus? Autojen vetotavat ja Ackermannin periaate.

Johdatus moottorin toimintaan

Miten auton bensa- ja dieselmoottori toimii? Mikä on kiertokanki ja kampiakseli? Yleistajuinen johdatus moottorin toimintaan.

Kytkimet ja momentinmuunnin *

Millaisia kytkimiä on? Milloin käytetään momentinmuunninta? Voimansiirron kytkimet ja niiden vaihtoehdot.

Neliveto ja AWD *

Mitä eroa on nelivedolla ja AWD:llä? Miten toimivat nopea ja hidas neliveto? Selkeä perehdytys vetokykyisempien autojen voimansiirtoon.

Pyörät ja renkaat

Miten renkaan koko merkitään? Mitä tarkoittaa offset ja pulttijako? Asiaa renkaista, vanteista, navasta ja muusta.

Tasauspyörästöt *

Miten vääntö jakautuu tasauspyörästössä? Mikä on luistonrajoitin? Asiaa autojen tasauspyörästöistä ja niiden lukitsemisesta.

Tietotekniikkaa teillämme

Mitä kaikkea nykyaikaisessa autossa hallitseekaan tietokone? Voiko tietokone tehdä virheitä? Katsaus ajopelien tietotekniikkaan.

Vaihteistot *

Minkälaisia manuaalisia vaihteistoja on? Mitkä ovat automaatin edut? Katsaus autojen vaihteistoihin.

Välityssuhteet *

Mitä tarkoittaa vaihteiston välityssuhde? Miten se muuttaa vääntöä tai pyörimisnopeutta? Välityssuhteet helppotajuisesti.

Tiet

Kelvollista XHTML 1.0:aa Youtubeapks.fi Youtubessa Tilaa RSS-sy�teTilaa RSS-sy�te eXTReMe Tracker