Siirry lukemaan lis��

Ylläpitäjän twiitit

Muuta luettavaa

Hiluxista tulee moderni mutta perinteikkyys sinnittelee

hilux2015-artikkelikuva suoraan edestä toukokuu 21

Tokihan uusi Toyota Hilux on ”lujempi kuin koskaan” – siinä on enemmän kestävää terästä, paksummat runkopalkit, enemmän pistehitsausta ja vahvistettu lava. Kun lihaksistoa on treenattu timmimmäksi, on ulkokuorikin päässyt vääntyilemään uusiksi. Tai no, on sitä kuitenkin taidettu siistiä esiintymiskuntoon. Sain Twitterissä mielenkiintoisen tulkinnan uuden Hiluskin ulkonäöstä: @akipouta Oisko tossa hiluxin keulassa jotain amarokkia? — SZ57 … Jatka lukemista ”Hiluxista tulee moderni mutta perinteikkyys sinnittelee”

Kieppi pistää pick-upin mitat testiin

maastokieppi-artikkelikuva uhkaava kivi kesäkuu 7

Alun perin aloin rakentaa Kieppiä puutavaran logistiikan helpottamiseksi, mutta testatessani uran toimivuutta Wildtrakilla näin reitin mahdollisuudet koeajojen kannalta. Kun uralla on monttua, kantoa, kiveä ja tiukkaa käännöstä, se on omiaan muun muassa jättö- ja nousukulmien, maavaran ja kääntyvyyden testaamiseksi. Samalla sain paremman käsityksen Wildtrakin maastomitoista sekä sillä möyryämisestä. Nyt siis oli kyse möyryämisen rauhallisemmasta puoliskosta … Jatka lukemista ”Kieppi pistää pick-upin mitat testiin”

Tietokoneneliveto, sinäkin olet neliveto!

haldexin ohjain by-nc-nd-3.0 joulukuu 7

Vuoden alkupuolella julkaisemaani blogikirjoitusta Mainos tahtoo tehdä AWD:stä 4WD:tä kävijä kommentoi seuraavasti: Eo kai ole olemassa mitään ”oikeaa” nelivetoa. Nelivetohan se on, jos neljällä pyörällä on vetoa. Olinkin vähän pelännyt sitä, milloin joku huomauttaa tästä tosiasiasta. Olinhan kirjoittanut tekstin siinä hurmoksessa, että on olemassa aito oikea neliveto ja se on se perinteinen. Se, jonka kuljettaja … Jatka lukemista ”Tietokoneneliveto, sinäkin olet neliveto!”

Lain mukaan maastoauton on oltava oikeasti maastoauto

maasturi-pitäjänmäessä maaliskuu 9

Toisinaan maastoauto-käsite aiheuttaa kiivasta keskustelua. Onko Land Cruiser enemmän maasturi kuin CR-V? Entä onko Fiat Panda 4×4 maasturi neljä kertaa nelosesta huolimatta? Panokset ovat kovat: häviäjät valuvat takaisin kaupunkimaasturien sekaan, kun voittajat kapuavat kukkulan kuninkaaksi. Ihminen monesti perustelee omaa näkökulmaa viittaamalla auktoriteettiin, joka autoasioissa usein on laki. LVM:n asetus autojen ja perävaunujen rakenteesta ja varusteista, … Jatka lukemista ”Lain mukaan maastoauton on oltava oikeasti maastoauto”

KoeWETO: Nissan Navara LE V6

navara-gopro-edesta tammikuu 26

Nyt minulla on kova paikka. Wildtrakin ennakossa haastoin Volkswagenin Amarokin viivalle heti, kun vain Wildtrakin sattuisi Suomessa saamaan. Jos siinä sitten Amarokin kanssa punaisissa valoissa kierroksia tarjoiltaessa kolmannelle kaistalle lipuisi tyynen rauhallisesti Nissan Navara LE V6 -varustelussa, taitaisinkin yhtäkkiä olla aaaivan muina miehinä. No onhan se raakaa dataa, vaatimattomasti asiallisella fontilla tylsälle paperille printattuna: kuusisylinterinen … Jatka lukemista ”KoeWETO: Nissan Navara LE V6”

Rekkakuvat.fi:ssä

Akku ja s�hk�n perusteet

Julkaistu 17. marraskuuta 2013. |

L�hes jokaisessa ajoneuvossa on jonkinlaisia s�hk�ll� toimivia osia. Vaikka suurin osa ajoneuvojen moottoreista toimii kemiallisella ja l�mp�energialla ja energia kulkee py�riin liikkuvien osien kautta, ei kokonaisuus ole j�rkev� ilman s�hk�n muodossa kulkevaa energiaa. S�hk�� k�ytt�� niin k�ynnistysmoottori, valot...

Lue teksti

Py�r�t ja renkaat

Julkaistu 15. lokakuuta 2013. |

Ajoneuvot ovat kosketuksissa tiehen py�rien v�lityksell� – tarkemmin sanottuna py�riin kuuluvien renkaiden v�lityksell�. T�st� syyst� renkaiden merkitys ajoneuvon turvallisuudessa sek� mukavuudessa on suuri. Renkaiden suunnittelussa t�hd�t��n hyviin ajo-ominaisuuksiin sek� turvallisuuteen mit� erilaisemmilla...

Lue teksti

Ajoneuvon mitat ja massat

Julkaistu 15. lokakuuta 2013. |

Tiell� kuljetettavien ajoneuvojen ja ajoneuvoyhdistelmien suurimmat sallitut mitat ja massat m��r�t��n asetuksessa ajoneuvojen k�yt�st� tiell�. Kyseess� on kuitenkin yleiset rajoitukset, ja ajoneuvoa voikin koskea pienemm�t, rekisteriotteessa m��r�tyt rajoitukset. Varsinkin ajoneuvoa kuormattaessa voi silti vastaan tulla tilanteita...

Lue teksti

Johdatus kuorma-autoihin

Julkaistu 28. elokuuta 2013. |

Kuorma-autot ovat tavaran kuljettamiseen valmistettuja raskaita ajoneuvoja. Ne hankitaan p��s��nt�isesti tuottoa tekeviksi ty�kaluiksi, ja niiden kuljettaminen on useimmiten t�ysin ammattimaista. Toki varsinkin monet kevyet kuorma-autot saattavat olla vain yksityisess� k�yt�ss�. Kuorma-auton ajaminen vaatii paljon ammattitaitoa ja suuren vastuun, koska...

Lue teksti

Mittoja ja massaa rajoittavat liikennemerkit

Julkaistu 25. elokuuta 2013. |

Yleisesti Suomen teill� saa ajaa ajoneuvoilla, joiden mitat ja massat t�ytt�v�t asetuksessa ajoneuvojen k�yt�st� tiell� m��ritetyt ehdot. Esimerkiksi ajoneuvon vet�v��n akseliin ei saa kohdistua suurempaa massaa kuin 11,5 tonnia ja kolmiakselisen ajoneuvon suurin sallittu massa on tilanteesta riippuen 25 tai 26 tonnia. Joillakin tieosuuksilla ei kuitenkaan ole...

Lue teksti

M��r�ykset ajo- ja lepoajoista

Julkaistu 8. hein�kuuta 2013. |

Ammattimaisessa tavaran ja henkil�iden kuljetuksessa pit�� noudattaa erilaisia ajo- ja lepoaikoja m��rittelevi� s��d�ksi�. K�yt�nn�ss� siis ajoneuvoa saa ajaa yht�mittaisesti pisimmill��n tietyn suuruisen ajan ja lep��miseen on k�ytett�v� tietty m��r� aikaa. T�rkein s��d�s on Euroopan unionin neuvoston antama ajo- ja lepoaika-asetus, jota sovelletaan...

Lue teksti

Kevyen liikenteen s��nn�t

Julkaistu 9. kes�kuuta 2013. |

Tienk�ytt�jien haavoittuvaisimpiin osapuoliin kuuluu kevyt liikenne, jonka voidaan katsoa muodostuvan jalankulkijoista, polkupy�r�ilij�ist� sek� mopoilijoista. Lis�ksi jalankulkija voi olla liikkeell� esimerkiksi rullaluistimilla tai suksilla tai h�n voi ty�nt�� lastenvaunuja tai potkukelkkaa. Moottoroituihin ajoneuvoihin n�hden heikon asemansa vuoksi kevyell� liikenteell�...

Lue teksti

�ljyhuipun tuolla puolen

Julkaistu 12. toukokuuta 2013. |

Tuleeko alle euron diesel viel� takaisin? Ent� noin euron tuntumassa py�riv� bensa? Alle euron dieseli� sai vuonna 2009 – nelj� vuotta sitten –, mutta nyt hinta on huidellut puolentoista euron paikkeilla. Bensan hinta on uhkaavasti l�hennellyt jo kahta euroa. Osa viel� varmaan odottaa vanhojen hintojen palaavan, osa on jo tottunut t�h�n nykyiseen...

Lue teksti

Rajakatu paranee palasissa

Julkaistu 7. toukokuuta 2013. |

Teiden yll�pit�j�t yll�tt�v�t joskus eritt�in iloisesti. Yleens� kun tienk�ytt�j�t ovat kironneet jotakin tieosuutta ja antaneet runsaasti palautetta siit�, tienpit�j�t ovat vain todenneet tilanteen olevan mahdoton. Asia on juuri niin huonosti, kuin tienk�ytt�j�t kertovat, mutta mahdollisuuksia tehd� asialle jotain ei ole. Sitten yksi kaunis p�iv� viranomainen ilmoittaa vaikkapa...

Lue teksti

Johdatus moottorin toimintaan

Julkaistu 15. huhtikuuta 2013. |

Moottori on auton toiminnan ydin. Moottori ei saa pelk�st��n autoa liikkumaan, vaan se lopulta my�s pit�� kaikki autoon kuuluvat osat toiminnassa. Jos moottoria ei olisi keksitty, ei autoja olisi – sen enemp�� kuin vaikkapa moottorisahoja, ruohonleikkureita ja pesukoneita. Nykyaikainen auton moottori on todella monimutkainen kokonaisuus...

Lue teksti

Ammattikuljettajan el�m�ntavat

Julkaistu 7. huhtikuuta 2013. |

Lihava mies k�mpii rekan ohjaamosta kulahtaneissa farkuissa ja puukengiss�. Veltosti h�n l�ntystelee baariin ja v�h�n heng�styneen� tilaa ranskanperunat ja nakit sek� kahvin. Ranskikset ja nakit tulee kunnon majoneesipursotuksella, ja kahviin rahtari laittaa kolme palaa sokeria ja kulauksen paksua kermaa. Siin� h�n sitten alkaa...

Lue teksti

P��t�nt� painonnostoa vai suunnitelmallista suurentelua?

Julkaistu 10. maaliskuuta 2013. |

Viime vuoden lopulla uutisoitiin laajasti ja n�ytt�v�sti raskaiden ajoneuvoyhdistelmien enimm�ispainojen ja -mittojen nostosta. Media puhui j�ttirekoista, jotka voisivat olla uhka Suomen tiest�lle ja ylip��t��n liikenneturvallisuudelle. Enimmill��n tiell� kulkeva yhdistelm� voisi painaa 76 tonnia ja olla korkeudeltaan 4,4 metri�, kun nykyisin...

Lue teksti

Per�vaunut ja hinattavat laitteet

Julkaistu 27. helmikuuta 2013. |

Per�vaunuja tarvitaan silloin, kun auton kuormatila on riitt�m�t�n tavaran kuljettamiseen. Per�vaunujen avulla voi kuljettaa tavallista tavaraa huonekaluista polttopuihin mutta per�vaunuissa on my�s tarjolla vaihtoehtoja erikoisemman kamppeen kuljettamiseen. Toisinaan per�vaunu saattaakin olla py�rien p��ll� kulkeva ty�kalu...

Lue teksti

Ajoneuvojen luokat

Julkaistu 27. tammikuuta 2013. |

On aika k�sitell� yksi liikenteen t�rkeimmist� perusasioista eli ajoneuvojen luokat niin kuin ne lakitekstiss� m��ritell��n. Kyseinen tieto on t�rke� pohja monelle muulle liikennes��nn�lle: jos esimerkiksi jokin m��r�ys koskee L2e-luokan ajoneuvoa, niin mit� kaikkia ajoneuvoja se koskeekaan? T�ss� kirjoituksessa esitetyll� tiedolla...

Lue teksti

Jokakertainen kitin� raskaiden ajoneuvojen kuljettajien ajotavoista

Julkaistu 15. tammikuuta 2013. |

Nelostiell� tapahtui tammikuun 15. p�iv� kohtaamisonnettomuus, jossa osallisena oli t�ysper�vaunullinen rekka-auto sek� pakettiauto. Pakettiauton ajaessa omaa kaistaansa, yll�tt�en oli vastaantulevan rekan per�vaunu l�htenyt sivuluisuun. Poliisin arvelujen mukaan tilanteessa oli kuorma-autolla ollut liian suuri tilannenopeus. T�m� ei ole...

Lue teksti

Kelvollista XHTML 1.0:aa Youtubeapks.fi Youtubessa Tilaa RSS-sy�teTilaa RSS-sy�te eXTReMe Tracker